Allan Karlsson on ehtinyt elämänsä aikana vaikka minne. Hän on tavallinen ruotsalainen tallaaja, joka on sattumalta päässyt muun muassa tutustumaan Yhdysvaltain presidentti Harry Trumaniin, estänyt Winston Curchillin jysäyttämisen taivaan tuuliin, ylittänyt Himalajan, viettänyt viisitoistavuotisen loman Balilla ja auttanut atomipommin teossa niin länttä kuin itääkin.

Eletään vuotta 2005, ja Allan Karlsson täyttää sata vuotta. Hetken mielijohteesta hän kuitenkin kiipeää huoneensa ikkunasta ulos kukkapenkkiin välttääkseen vanhainkodilla järjestetyt satavuotiskutsut, joille on tulossa paljon ihmisiä kaupunginjohtajasta paikallislehdistöön. Kukkapenkistä matka jatkuu sinne minne tohveleihin verhotut jalat johdattavat. Satavuotiaan jalat eivät tietenkään ole mitenkään vahvinta tekoa, joten kulkuväline vaihtuu pian linja-autoon, sen jälkeen resiinaan, Mersuun ja vielä kerran linja-autoon. Matkan varrelta mukaan tarttuu rahaa, ihmisiä, pidätysmääräys sekä norsu.

~ ~ ~

Vaikka en yhtään Paasilinnan romaania ole lukenut, voisin kuvitella tämän olevan samaa lajia. Kansikin on melko paasilinnamainen, ja Jonasson on julkisesti tunnustautunut kyseisen herran ihailijaksi.

Satavuotias on täysin absurdi ja täydellisen hulvaton tarina. Kahta juonta kuljetetaan yhtäaikaa; toinen kertoo satavuotiaan ja hänen seurueensa järjettömästä matkasta, toinen valottaa Allanin menneisyyttä. Alussa juonet olivat tasapainossa, mutta loppua kohti menneisyyden osuus kasvoi vähän liian suureksi, mikä aiheutti ajoittain pienimuotoista pitkästymistä ja sai toivomaan nykyisyyteen paluuta.

En voi kuin ihailla Jonassonin mielikuvitusta. Allanin menneisyys kietoutuu moniin historiallisesti tärkeisiin tapahtumiin, mikä on jo itsessään vaatinut paljon taustatyötä, ja Allanin ujuttaminen keskeiseksi henkilöksi näissä tapahtumissa on tehty todella uskottavasti. Myös karkumatkan kulku on aivan sekopäinen - ja sellaisena mielettömän hauska - enkä ainakaan itse kykenisi sellaista luomaan. Tämän lisäksi lopussa matkaseurue syöttää syyttäjälle vaihtoehtoisen (ja heille hieman edullisemman) version matkan kulusta, ja se on aivan hauskuudeltaan ja sekopäisyydeltään samaa luokkaa oikean version kanssa.

Kaiken huumorin keskeltä löytyy pieni yhteiskuntakriittinen hiukkanenkin: lopussa kuvaillaan Allanin päätyminen vanhainkotiin, ja huoneeseensa päästyään paljon nähnyt ja kokenut mies menettää hetkessä elämänhalunsa. Koko karkumatkaan tulee aivan uusi näkökulma.

Suosittelen!

~ ~ ~

- Onko nämä rahat hankittu rehellisesti?
- Ei alkuunkaan, sanoi Benny.
- Etsiikö poliisi teitä?
- Luultavasti sekä poliisi että rosvot, Benny sanoi. - Mutta enimmäkseen rosvot.
- Mitä bussille on tapahtunut? Keula on aivan mäsänä.
- Törmättiin täyttä vauhtia rosvoon.
- Kuoliko se?
- Ikävä kyllä ei. Se makaa tuolla bussissa. Sillä on aivotärähdys ja murtuneita kylkiluita, oikea käsivarsi on murtunut ja oikeassa reidessä on iso avohaava. Tila on vakava mutta vakaa, niin kuin tavataan sanoa.
- Toitte sen sitten tänne?
- Niin huonosti on asiat.
- Mitä muuta minun pitäisi tietää?
- No jaa, ehkä se että me tapettiin matkan varrella pari muuta rosvoa, tuon bussissa viruvan puolikuolleen kavereita. Yrittävät saada takaisin niitä viittäkymmentä miljoonaa, jotka osuivat meidän käsiin.
- Viittäkymmentä miljoonaa?
- Viisikymmentä miljoonaa. Miinus erinäiset kulut. Muun muassa tämän bussin hankinta.
- Miksi te ajelette bussilla?
- Meillä on tuolla takana norsu.
- Norsu?
- Sen nimi on Sonja.
- Norsu?
- Aasialainen.
- Siis norsu?
- Norsu.
Bosse oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:
- Onko norsukin varastettu?
- Ei, niin ei kyllä voi sanoa.
Bosse vaikeni jälleen. Sitten hän sanoi:
- Illalliseksi on grillikanaa paistettujen perunoiden kanssa. Sopiiko?