10-vuotias Fanny joutuu lähtemään kotoaan, kun hänen rikkaat sukulaisensa päättävät ottaa hänet hoiviinsa. Perheessä on neljä lasta: Tom, Edmund, Maria ja Julia. Elämä Mansfieldissä ei ala parhaalla mahdollisella tavalla, sillä melko köyhästä perheestä tullut Fanny saa osakseen tylyä kohtelua, ja koti-ikäväkin kalvaa. Onneksi Edmund-serkku tutustuu tyttöön ja heistä tulee hyvät ystävät.

Vuodet kuluvat ja pian Fanny on jo melkein aikuinen. Serkut etsivät jo suurella innolla puolisoita, ja Marialla onkin jo hyvä ja arvokas kihlattu. Tom sitä vastoin on eksynyt hieman pahoille teille ja kuluttaa rahojaan - ja perheensä rahoja - juomiseen ja uhkapeleihin suuremmissa kaupungeissa. Mansfieldiin syntyy vipinää, kun pastorin vaimon, rouva Grantin, sisarukset Mary ja Henry Crawford saapuvat paikkakunnalle. Henry hurmaa hetkessä sekä Julian että Marian, ja Edmund iskee silmänsä Maryyn.

Crawfordien saapuminen muuttaa elämää Mansfieldissä peruuttamattomasti. Henry särkee molempien tyttöjen sydämet, ja Edmund ja Mary soutavat ja huopaavat tahollaan. Edmundista on pian määrä tulla pappi, eikä Mary voisi kuvitellakaan olevansa naimisissa papin kanssa. Tämän kaiken keskellä Fanny on kuuliaisesti hiljaa ja auttaa tätiään kaikenlaisissa puuhissa, mutta kärsii pienessä mielessään, sillä on ollut lapsesta asti rakastunut Edmundiin.

Aikaa kuluu, ja eräänä päivänä Henry Crawford saa ajatuksen: hän yrittää saada Fannyn rakastumaan itseensä. Naistenmiehenä hän ajattelee sen olevan helppo nakki, mutta tuleekin huomaamaan, ettei Fannyyn tehdä vaikutusta noin vain - ainakaan sen jälkeen, kun tämä on saanut nähdä Henryn leikkivän serkkujensa tunteilla. Tästä tulee Henrylle mielenkiintoinen haaste, ja yhtäkkiä hän huomaakin rakastuneensa tyttöön. Fannylla sen sijaan ei ole minkäänlaisia tunteita Henryä kohtaan, ja hän saakin torjua tämän kerta toisensa jälkeen vain huomatakseen, ettei mies aio luovuttaa.

Oltuaan Mansfieldissä miltei kymmenen vuotta Fanny saa tilaisuuden lähteä tervehtimään perhettään. Hän lähtee matkaan innolla ja kuvittelee mielessään onnellisen jälleennäkemisen - mutta todellisuus onkin aivan jotain muuta. Äiti ei enää välitä kauan poissa olleesta tyttärestään, isä on rahvaanomainen ja kovaääninen, sisarukset huutavat ja mellastavat vailla rajoja ja koti on kurjassa kunnossa, kun kunnollisia palvelustyttöjä ei vain löydy. Fanny haluaisi kipeästi palata Mansfieldiin, mutta vaatimattomana ja alistuneena tyttönä ei uskalla ilmaista tahtoaan.

Pian Fanny alkaa kuitenkin saada epätoivoisia kirjeitä itse kultakin Mansfieldin sukulaisistaan. Tom on sairastunut vakavasti, ja perhe pelkää pahinta. Samaan aikaan Maria kyllästyy sulhaseensa ja karkaa Henry Crawfordin kanssa. Juliakin katoaa, eikä kukaan tiedä minne tai kenen kanssa. Fanny matkustaa kotiin tukemaan rakkaita perheenjäseniään, mutta kukaan ei tiedä, miten kaikista sotkuista selvittäisiin...

...

Siitäpä tulikin erittäin tiivistetty tiivistelmä. :D Kirja on niin pitkä ja tarinassa niin monta erillistä osaa, että minkäänlaista tiivistelmää on hankala kirjoittaa. Minusta tuntuu, että jätin vaikka mitä tuostakin tekstistä pois, vaikka siitä tulikin noin pitkä.

Mutta asiaan. Luin Kasvattitytön tarinan koulutehtävää varten, ja olen iloinen, että valitsin juuri tämän kirjan. Olen jo pitkään halunnut lukea Jane Austenin kirjoja, mutta en ole saanut aikaiseksi, ja nyt tarjoutui sopiva tilaisuus. Kirja osoittautui juuri sellaiseksi kuin toivoinkin! Pidän vanhanaikaisesta tunnelmasta ja siitä, miten arvokkain sanankääntein kaikki ilmaistaan vanhoissa kirjoissa. Kesti vähän aikaa päästä sisään tähänkin tarinaan, koska kirjoitustyyli oli niin monimutkainen, mutta kun sain juonesta kiinni, en olisi halunnut lopettaa. On muuten jännä, miten vanhoissa kirjoissa ihmisiä kuvaillaan niin suorasukaisesti: ei ole mitenkään harvinaista, että tarinassa kerrotaan, että "tyttö ei ollut kovinkaan sievä" tai "hänessä ei ollut mitään silmiinpistävän kaunista". Täytyy sanoa, että tällaiset kohdat pistävät naurattamaan.

Kuten sanottua, kirjassa on monta erillistä "osaa", ja tarina kulkee ikään kuin tapahtumasta toiseen ilman minkäänlaisia väliosia. Kun yksi tapaus loppuu, toinen alkaa ja loppuu aikanaan kuin seinään antaakseen tilaa seuraavalle. Tällaisena tarina kuitenkin toimii ainakin minun mielestäni.

En olisi halunnut lopettaa tämän lukemista. Siksi käväisin kirjastossa hakemassa lisää luettavaa, ja nyt yöpöydälläni nököttää Ylpeys ja ennakkoluulo. Suosittelen Austenin kirjoja jo tämän yhden luetun perusteella.