Vianne Rocher on kiertänyt maailmaa koko ikänsä - ensin äitinsä kanssa ja myöhemmin oma tyttärensä, Anouk, mukanaan. Paikalleen asettuminen ei ole ikinä käynyt mielessäkään, kun velvollisuuksista vapaa kiertolaisen elämä on jälleen heittänyt Viannen uuteen kaupunkiin, uusien ihmisten keskelle.

Nyt Vianne ja Anouk kuitenkin saapuvat pieneen Lansquenetin kylään, jossa ihmiset ovat niin ilmeettömän harmaita, että sulautuvat talojen seiniin. Kukaan ei erotu joukosta, sillä sellaisia ihmisiä katsottaisiin pahalla. Kun Vianne saapuu kylään kirkkaassa sadetakissaan, tyttärensä ja tämän mielikuvitusystävä mukanaan, jokaisen asukkaan mielenkiinto herää välittömästi. Kaikki eivät kuitenkaan ota tulokkaita kovin lämpimästi vastaan.

Vianne perustaa suklaapuotinsa aukion laidalle, aivan kirkon viereen. Tämä jos mikä herättää kirkkoherra Reynaudin vihan, ja hän aloittaa paastoavan kansan aivopesemisen uusia asukkaita vastaan. Yksi kerrallaan Lansquenetin asukkaat kuitenkin avaavat suklaapuodin oven ja sortuvat sen tarjoaman suklaakakun, kaakaon ja konvehtien edessä. Samalla he tulevat avanneeksi sydämensä ja vuodattaneeksi elämäntarinansa ja ongelmansa ymmärtävälle ja empaattiselle Viannelle. Reynaud itse kiristää vyötään ja paastosääntöjään sekä jatkaa kampanjaansa saadakseen seurakuntansa tekemään samoin. Hänen silmissään Vianne Rocher edustaa pahaa ja haluaa vain syöstä Lanquenetin asukkaat turmioon herkuillaan ja veljeilemällä asuntolaivoilla liikkuvien "joki-ihmisten" kanssa - ihmisten, jotka ovat aiemmin aiheuttaneet ongelmia kylässä.

Viimeinen pisara Reynaudin kärsivällisyydelle on Viannen pääsiäissunnuntaille suunnittelema suuri suklaafestivaali. Se on estettävä keinolla millä hyvänsä.

~ ~ ~

Nähtyäni Pieni suklaapuoti -elokuvan ja rakastuttuani sen tunnelmaan täysin kaivoin kaapistani jo muutamaa kuukautta aiemmin kirpparilta ostamani samannimisen kirjan. Koska en vähään aikaan ollut lukenut muita kuin englanninkielisiä kirjoja, Suklaapuodin mielenkiintoiset ja herkulliset kielikuvat tuntuivat uusilta ja ihmeellisiltä. Tässä on yksi niistä kirjoista, jotka imaisevat mukaansa ensimmäisestä lauseesta lähtien ja pitävät tiukasti kiinni takakannen sulkemiseen saakka - ja vielä sen jälkeenkin.

Kirjassa on kaksi kertojaa, Vianne ja  Reynaud. Sekin osaltaan tekee tarinasta mielenkiintoisen, sillä vaikka olenkin vahvasti Viannen puolella ja vihaan Reynaudin tiukkapipoista suhtautumista kaikkeen, on kiinnostavampaa kuulla asian molemmat puolet. Koska kertojan vaihtumista ei kirjassa ole merkitty mitenkään, kestää välillä hetki, ennen kuin pääsee perille, kumpi tällä kertaa puhuu. Tämä ei kuitenkaan häiritse.

Koska olin nähnyt ensin elokuvan, kirja yllätti monessa kohdassa. En ymmärrä, miksi elokuvaa tehdessä täytyy muuttaa niinkin "epäolennaisia" asioita kuin Anoukin mielikuvitusystävä? Kirjassa se nimittäin on jänis, kun taas elokuvaan se on muutettu kenguruksi. Myös loppuratkaisun osittainen muuttaminen on mielestäni outoa, teki se sitten elokuvasta mielenkiintoisemman tai ei.

Kirjan lukemisen jälkeen päätin, että vielä jonain päivänä teen oman pienen suklaapuodin - minikoossa. Tai ehkä vielä joskus isommassakin koossa... :)