Huostolasta pelastautuneet lapset saapuvat ihanaan Austraasiaan, rauhan tyyssijaan, jossa kaikki on hyvin ja elämä leppoista. He saavat kauan sitten kadotetut vanhempansa takaisin - kaikki muut paitsi Laura, jonka vanhemmat eivät pahuutensa vuoksi päässeet Austraasiaan.

Tässä uudessa maailmassa moni asia on toisin kuin on totuttu, minkä lapset pian huomaavat. Ihmisillä on siivet, mutta ei varjoa. Aluksi se tuntuu vain oudolta, mutta pian varjottomuuden seuraukset alkavat selvitä: ihmisistä puuttuu pimeä puoli, minkä vuoksi luonne alkaa pehmetä. Kukaan ei vanhene, ja Huostolan karkurit ovat tuomittuja olemaan Austraasian viimeiset lapset.

Kaikki tämä on kuitenkin vaikea pala sulattaa, ja lyhyen harkinnan jälkeen Tomi, Timo, Laura, Nestori ja Mortti päättävät lähteä hakemaan varjoja takaisin. Kukaan ei varmasti tiedä, missä varjot ovat, mutta lapset selvittävät niiden sijainniksi Kalmolan, kamalien Toravuorten takaisen maan. Matka kohti varjojen asuinpaikkaa on vaikea, vaarallinen ja täynnä haasteita. Lapset menettävät paljon, mutta saavat kuitenkin enemmän.

~ ~ ~

Viime kirjastoreissullani poikkesin lastenosastolle, jolla en ollut käynyt pitkään aikaan. Aloin silmäillä hyllyjä ja etsiä tuttuja kirjoja - joita sivunmennen sanoen oli aika monta. Sitten silmiin sattuivat Tomi Kontion kirjat, joista käteen tarttui tämä Austraasian viimeiset lapset. Olen lukenut sarjan ensimmäisen osan Keväällä isä sai siivet muutaman kerran, joten se sai vaihteeksi lähteä siskoni mukaan, mutta jatko-osista en paljoa muistanut. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa kolmas ja viimeinen osa Maan veli.

Olen iloinen, että sattumalta eksyin sinne lastenosastolle ja löysin tämän kirjan, sillä se on edelleen yhtä hyvä lukukokemus kuin silloin muutama vuotta sitten, kun sen ensimmäisen kerran kahlasin läpi. Tomi Kontiolla on taito kirjoittaa mukaansatempaavasti, mutta silti tarpeeksi yksinkertaisesti. Näin tarina tavoittaa paitsi ala-asteikäisen kohdeyleisönsä, myös vähän vanhemmatkin. Sanoisin, että ensimmäinen osa on ehkä hieman seuraajaansa parempi, mutta eipä tässäkään osassa mitään vikaa ole. Keväällä isä sai siivet vain kertoo ehkä mielenkiintoisemman tarinan.

Kaikki Austraasian erityispiirteet varjottomuudesta erikoiseen luontoon ja sen asukeihin ovat uskottavia. Varjojen haun loppuratkaisu on korkealentoinen ja aika monimutkainen, mutta kaikessa outoudessaan hieno.

Suosittelen jokaista tarttumaan tähän kirjaan - iästä riippumatta. Ja antakaa niille lastenosaston kirjoille mahdollisuus! :)