Nuori paimenpoika, Santiago, elää tavallista elämäänsä paimentaen lampaitaan. Häntä vaivaa kuitenkin uni, jonka hän on nähnyt hiljattain, ja hän hakeutuu ennustajan luo ottamaan selvää sen merkityksestä. Ennustaja ei häntä vakuuta, mutta turhautuneena tien varressa istuessaan hänen luokseen pysähtyy vanha mies, joka esittelee itsensä Kuninkaaksi. Kuningas kehottaa poikaa seuraamaan untaan ja lähtemään kohti Egyptin pyramideja, joilta hän löytäisi aarteen. Se on pojan elämäntie, jonka seuraaminen toisi hänelle onnea ja viisautta.

Poika lähtee matkalle yli Välimeren ja kohti pyramideja. Egyptiin saavuttuaan hän menettää kaikki rahansa luotettuaan väärään ihmiseen, ja päätyy töihin kristallikauppaan. Lopulta poika tapaa englantilaisen miehen, joka kertoo hänelle alkemiasta. Yhdessä poika ja mies lähtevät karavaanin mukaan matkalle yli aavikon ja kohti pyramideja; englantilaisen tarkoitus on tavata alkemisti, joka osaisi opettaa hänelle kullan tekemisen taidon, ja poika tahtoo seurata elämäntietään.

~ ~ ~

Alkemistista ja Coelhon muista teoksista on kohkattu paljon viime vuosina. Odotukseni olivat siis korkealla, kun aloitin kirjan. Alkemisti ei todellakaan ole mitään kevyttä iltalukemista, vaan sen ymmärtämiseen tarvitaan oikeaa keskittymistä ja asioiden pohtimista. Alkemisti voi muuttaa lukijansa elämän, sanoo takakansi, mutta minun elämääni se ei pahemmin hetkauttanut. Toki vastaan tuli lukiessa asioita, joita jäi hetkeksi miettimään, ja lauseita, jotka jäivät muhimaan pääkoppaan, mutta ne katosivat melko pian. En syytä tästä kirjaa enkä kirjailijaa, vaan olosuhteita, joissa kirjaa luin. Alkemistia ei pitäisi lukea väsyneenä sängyssä, eikä muutaman minuutin tappamiseksi välitunnilla.

Oikeastaan ainoa hetki, jolloin olisin ollut valmis ymmärtämään kaikki kirjan tarjoamat hienot elämänohjeet, oli päivänä, jolloin sain lukemisen päätökseen. Minulla oli kaksituntinen hyppytunti, joten istahdin alas ja päätin lukea mukanani roikkuvan kirjan loppuun. Ulkona pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, ja aurinko paistoi isojen ikkunoiden läpi koulun aulaan ja täytti sen valkoisella valolla. Laitoin napit korviini ja kuuntelin Potter-soundtrackeja. Siinä aloin jo vähän tajuta, mitä Alkemisti yritti minulle selittää. Kirjan alkupuolisko oli kuitenkin mennyt sen verran ohi, että lopun valaistumisesta ei ollut enää juuri hyötyä, mutta ainakin kirjasta jäi lopulta hyvä maku.

Ehkä joskus annan Alkemistille uuden mahdollisuuden muuttaa elämäni.