Pikkuisen jäänyt unohduksiin tämä kirjoista kirjoittelu, kun ensinnäkin koulu syö ajasta sen verran, ettei kirjoja ehdi paljon lukea kuin soittotunnin alkua odotellessa (ja silloinkin lähinnä biologiaa tai psykologiaa). Lisäksi olen laiska enkä osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Tekosyitä, tekosyitä...

~ ~ ~

Kirjan päähenkilö John on erikoislaatuisen perheen keskimmäinen lapsi. Hänen isänsä on mies, joka saa paljon omituisia ideoita ja toteuttaa ne lähes poikkeuksetta äidin pienestä vastustelusta huolimatta. Milloin perhe hankkii lemmikikseen karhun - ja milloin isä päättää perustaa hotellin vanhaan naisopistoon. Perheen esikoinen Frank ei sovi stereotyyppisen lukiopojan muottiin homoseksuaalisuutensa vuoksi, ja siksi "tavallisten" poikien lempipuuhaa onkin tönäistä Frank mutaan ja hakata hänet. Onneksi sisarukset pitävät toisistaan huolta ja puolustavat hädän hetkellä. Frank ja John ovat korvaamaton apu myös siskolleen Frannylle, kun tämä joutuu raiskatuksi. Perheen pienemmillä lapsilla, Lillyllä ja Eggillä, on heilläkin omat ongelmansa: Lilly taistelee kääpiökasvuisuuttaan vastaan ja Eggin kuulo huononee huononemistaan. John harjoittelee painonnostoa melkein pakkomielteisesti isoisänsä, Valmentajan, avustuksella.

Perheen elämä hotellissa on erikoista mutta melko onnellista. Sitten isä saa seuraavan idean: hän haluaa muuttaa Wieniin vanhan ystävänsä luokse ja auttaa tätä nostamaan oman hotellinsa jaloilleen. Tämä osoittautuu kuitenkin kamalaksi virheeksi...

~ ~ ~

Kirjassa tapahtuu paljon vielä tuonkin jälkeen, mutta en halua paljastaa enempää siltä varalta, että joku haluaa selvittää asian itse.

En ole paljon lukenut tällaisia "aikuisten kirjoja", ja Kaikki isäni hotellit poikkesikin paljon kirjoista, joihin olen tottunut. Äidinkielen kurssiin kuului kirjan lukeminen, ja opettajan suosituksesta tartuin tähän opukseen. Vaikka tarina ei alkanut millään suurella pamauksella tai yllätyksellä, vaan ihan tavallisella kuvauksella perheen keskustelusta, nappasi se otteeseensa ensimmäisestä lauseesta alkaen. Ote piti aina viimeiseen sanaan asti. En osaa sanoa, mistä se johtui, mutta en voi kuin ihailla. Olisi mielettömän hienoa osata kirjoittaa niin, ettei lukija kyllästyisi...

Oli mukavaa lukea vaihteeksi jotain erilaista, ja vaikka tarina olikin aika paljon totuttua roisimpi, pidin siitä kovasti. Voisinkin opetella etsimään luettavaa jostain muualtakin kuin sieltä fantasiaosastolta.